Ethän seuraa hääperinteitä vasten tahtoasi?

Omannäköisten häiden järjestäminen on aina muodissa. Onneksi! Silti hääparit risteilevät odotusten, perinteiden, tapojen ja omien toiveiden keskellä suunnitellessaan häitä.

Erityisesti hääperinteet tuntuvat ohjaavan häät tiettyihin raameihin.

Perinteiden kunnioittamisella perustellaan usein valintoja kun kyse on vaikka yhteisestä sukunimestä, valkoisesta hääpuvusta tai kirkollisesta vihkimisestä.

Jos kuitenkin yhtään mietit, kannattaako jotain tehdä vain perinteen vuoksi, niin lue tämä postaus. Se voi muuttaa suhtautumistasi perinteisiin. Sillä mikään ei ole pysyvää tai muuttumatonta. Ei edes hääperinteet.

Jokainen valitkoon juuri niin kuin näkee itselleen parhaimmaksi. Mutta pysähdy ennen, kuin päätät perustella omia valintoja pelkillä perinteillä. Tiedätkö oikeasti, mistä hääperinteet tulevat ja kuinka pysyviä tai muuttuvia ne oikeastaan ovat?

Häämekon värillä ei ole väliä

Suomessa niin kuin muuallakin länsimaissa morsiamen hääpuvun väriksi on vakiintunut valkoinen ja valkoisen eri sävyt.

Muitakin vaihtoehtoja kuitenkin on, ja joka vuosi useat hääparit valitsevat toisin.

Silti valkoinen on ja tuntuu pysyvän häämekon ylivoimaisesti suosituimpana värinä.

Eikä kenties vähiten sen vuoksi, että vaihtoehtoisia valintoja ei pahemmin näe missään julkisuudessa. Mielikuvissa ja usein myös todellisuudessa morsiuspuku on vahvasti valkoinen.

Sen rinnalla on mielenkiintoista ajatella, että ei niin kovin kauan aikaa sitten naimisiin mentiin Suomessa usein tummissa vaatteissa.

Päälle laitettiin juhlavimmat vaatteet, mitä kaapista löytyi. Tai jos häitä varten hankittiin uusi juhlapuku, käytettiin samaa vaatetta häiden jälkeen niin pitkään kuin se päälle mahtui. Valkoinen ei tällöin ollut kovin käytännöllinen väri pitkäikäiselle vaatteelle.

Valkoinen väri hääpuvussa yleistyi Suomessa vasta 1900-luvun taitteen jälkeen.

Alkusysäyksen valkoisille morsiuspuvuille toi kuningatar Viktorian ja prinssi Albertin häät vuonna 1840, jolloin kuningatar asteli ensimmäistä kertaa alttarille valkoisessa hääpuvussa. Sen jälkeen valkoisen värin voittokulku on ollut pysäyttämätön.

Silti hääperinteitä kunnioittava voi yhtä hyvin valita hääpuvuksi tumman tai värikkään kuin valkoisen. Riippuu vain minkä aikakauden ja maan perinteistä puhutaan.

Yhteisen sukunimen historia on yllättävän lyhyt

Toinen asia, mitä usein perustellaan perinteiden kunnioittamisella, on yhteisen sukunimen valitseminen naimisiin mentäessä.

Tilastojen perusteella vuonna 2020 yhteiseen sukunimeen päätyi valtaosa eli noin 60 prosenttia kaikista naimisiin menneistä heteropareista. Luku nousee vielä muutaman prosentin, jos mukaan lasketaan kaksoisnimen ottaneet.

Yhteinen sukunimi kuulostaa todella perinteiseltä ja pitkään jatkuneelta tavalta. Näin ei kuitenkaan ole.

Yhteinen sukunimi on nimittäin yllättävän uusi asia Suomessa.

Vielä 1800-luvulla suomalaiset naiset pitivät yleensä oman sukunimensä ja tämä kotimainen perinne oman sukunimen säilyttämisestä jatkui Itä-Suomen talonpoikaisnaisten keskuudessa 1900-luvun alkupuolella asti.

Pakollista yhteisen sukunimen ottaminen oli vain vuosina 1930-1985, jolloin avioliittolaki velvoitti naiset ottamaan miehensä sukunimen.

Nykyisin hääparit voivat pitää omat nimensä, ottaa yhdistelmänimen tai valita yhteiseksi sukunimeksi toisen puolison nimen.

Silti edelleen yhteinen sukunimi tulee lähes aina mieheltä, jos kyse on heteropareista. Vain alle kaksi prosenttia kaikista naimisiin menneistä heteropareista otti naisen sukunimen yhteiseksi sukunimeksi vuoden 2020 tilastojen mukaan.

Tämäkin perinne kuitenkin muuttuu vai pitäisikö sanoa palautuu aiempaan.

Muutos voi tuntua hitaalta, mutta suunta on selvä. Joka vuosi yhä useampi hääpari haluaa säilyttää omat sukunimensä

Avioliittoja on solmittu aina uskonnosta ja maasta riippumatta

Avioliitto liitetään yhä vahvasti kirkkoon ja kirkolliseen perinteeseen. Avioliiton historia on kuitenkin pidempi.

Jo ennen kristinuskon saapumista Suomeen on täällä, niin kuin käytännössä kaikkialla muuallakin, solmittu avioliittoja.

Tosin perinteisesti avioliitto on ollut kaukana nykyisestä romanttisen rakkauden ihannoinnista.

Aiemmin avioliitto on ollut usein kahden suvun välinen sopimus jolla turvattiin molempien puolien taloudellisia intressejä. Häät taas itsessään ovat olleet avioliiton vahvistamis- ja julkistamistilaisuus.

Kirkon osuus avioliittoon on myöhempää perua.

Esimerkiksi Suomessa kirkollinen vihkiminen tuli pakolliseksi vasta vuonna 1734. Toki jo pitkään sitä ennen avioliittoja siunattiin kirkossa, mutta lainvoimaisia ne olivat ilman papin aamentakin. Kirkon yksinoikeuskausi avioliiton solmimiseen kesti alle 200 vuotta ja päättyi jo vuonna 1917, jolloin siviiliavioliitto laillistettiin Suomessa.

Ei siis ole syytä pitää kirkollista vihkimistä millään tavoin arvokkaampana kuin siviilivihkimistä.

Molemmilla on pitkä, pitkä perinne.

Siviilivihkimisen ei myöskään tarvitse kalveta kirkolliseen vihkimiseen verrattuna, koska virastomaisen ympäristön sijaan siiviilivihkiminen voi tapahtua missä ja milloin vain. Tarvitsette vain paikalle henkilön, jolla on oikeus toimittaa vihkiminen. Digi- ja väestötietovierasto ja käräjäoikeudet on oikea paikka kyselyille, jos omasta tuttavapiiristä ei sellaista löydy.

Valitse ne hääperinteet, jotka haluat

Hääperinteitä saa ja kannattaa noudattaa, jos ne vain tuntuvat hyviltä. Osa valinnoista voi olla selviöitä, osaa voi joutua pohtimaan pidempään.

Yhtään itselle tärkeää toivetta ei kuitenkaan kannattaa jättää sen vuoksi toteuttamatta, että se rikkoisi totuttuja tapoja.

Hääperinteet ja häätavat muuttuvat yhtä matkaa kaiken muun kanssa. Miksette vaikka loisi kokonaan uusia tapoja juhlia häitä? Tapoja, jotka tulevaisuudessa ovat osa niin kutsuttuja perinteisiä häitä.