Kuinka selvitä haasteesta nimeltä häiden istumajärjestys?

Marja Kontiainen profiilikuva
Kirjoittanut Marja Kontiainen

Häiden istumajärjestys eli plaseeraus eli mihin kukin häävieras takapuolensa parkkeeraa tuntuu aiheuttavan lähes jokaiselle hääparille harmaita hiuksia. Vieraan astuessa hääjuhlapaikalle pääsee hän heti ensimmäisenä etsimään itseänsä. Nimittäin pöytäkartasta. Itsensä löydettyään sinne suunnataan, jos ei nyt ihan heti juhlien aluksi, niin ainakin ruokailuun mennessä. Ennen kuin häävieras näkee valmiin istumajärjestyksen, hääparilla on kuitenkin edessä monta mutkaa.

Juuri nyt moni hääpari miettii päät punaisina, mihin järjestykseen istuttaa kaikki vieraat. Minkämuotoisia pöytiä? Kuinka monta? Kuka istuu kenenkin vieressä? Ketkä sijoitetaan hääparin lähelle? Laitetaanko hääparilla oma pöytä vai istutaanko vieraiden keskellä?

Edellisen postauksen yleisimmistä mokista löytyi istumajärjestysfiasko ja sen haluavat välttää kaikki hääparit. Mutta miten sitten tehdään onnistunut plaseeraus häihin? Aina ja kaikkialla toimivia ohjeita on mahdotonta antaa missään asiassa. Tässä kuitenkin minun ja monen muun hyväksi havaitsemia ohjenuoria juhlien istumajärjestyksen suunnitteluun.

Kokemukset juhlijana ja plaseerauksen suunnittelijana

Itse en ole onnekseni joutunut häävieraana kärsimään aivan epäonnistuneesta istumajärjestyksestä. Useimmiten olen päässyt ruokailemaan ystävien tai sukulaisten seuraan riippuen siitä, mitä kautta olen hääparin tuntenut. Mikäs sen mukavampaa, kuin nauttia juhlista tuttujen kanssa.

Vain kerran olisin mielelläni vaihtanut pöytää. Toisella puolella salia - siellä, missä kaikki muut sukulaiseni istuivat - oli metelin perusteella huomattavasti iloisempi tunnelma. Eikä sekään juhlia pilannut. Hieman vain tylsistytti ruokailla tuntemattomien ihmisten vieressä. Ymmärsin kyllä hyvin, että minut ja veljeni oli istutettu hyvää ajatellen ikäistemme pöytään, vaikkakin meille vieraiden.

Lasten itsetekemät paikkakortit kävyistä

Omissa häissämme suurinta päänvaivaa aiheutti juhlapaikan pöytien ja tuolien sekametelisoppa. Eri muotoisia ja kokoisia pöytiä oli viittä sorttia ja tuolejakin kolmea erilaista. Lisäksi piti miettiä, miten sijoitetaan eronneita lähisukulaisia ja useampia yksin juhliin tulleita.

Selvää sen sijaan oli, että me hääparina istuisimme yhdessä kaason ja bestmanien sekä heidän puolisoidensa kanssa. Omaa patsastelupöytää emme halunneet. Tämäkin tuotti ongelmia, koska sopivan kokoista pöytää ei tuntunut millään löytyvän. Lopulta mahduimme juuri ja juuri juhlatilan takahuoneesta löytyneen yksittäisen pyöreän pöydän ympärille.

Olen jäävi sanomaan, kuinka hyvin vieraiden mielestä onnistuimme istumajärjestyksen suunnittelussa. Uskon kuitenkin, ettei kukaan kovin paljoa pahoittanut mieltänsä. Ja jos niin kävi, ei sitä onneksi päältäpäin huomannut. Eikä kukaan tullut meille asti jälkikäteen avautumaan.

Mitä sitten kannattaa miettiä, kun suunnittelee istumajärjestystä?

Ensimmäinen askel onnistuneeseen istumajärjestykseen on astua vuorotellen häävieraiden kenkiin. Minkälaisia kutsumanne vieraat ovat? Ulospäinsuuntautuneita seuramiehiä ja -naisia, hiljaisempia tutuissa porukoissa parhaiten viihtyviä ystäviä, lapsiperheitä, eronneita ja uudelleen pariutuneita, kerran vuodessa tavattavia serkkuja, yksin juhliin saapuva työkaveri vai vain espanjaa puhuvia tuttuja vaihto-oppilasvuoden ajoilta. Tärkeintä on miettiä, missä seurassa kukin häävieras viihtyisi parhaiten.

Seuraavaksi huomioikaa, mitkä ovat juhlapaikan asettamat rajat. Minkämallisia pöytiä tilasta löytyy? Kuinka monta henkeä mahtuu istumaan per pöytä? Mihin järjestykseen pöydät on mahdollista sijoittaa? Joudutaanko vieraat jakamaan useampaan eri tilaan? Näihin löytyy vastaus useimmiten juhlatilan omistajilta, ja heiltä todella kannattaa kysellä neuvoja. Kokemuksen ansiosta heiltä saa todennäköisesti parhaat vinkit siitä, miten kyseiseen tilaan kannattaa pöydät ja tuolit sijoitella.

Pitkiin pöytiin mahtuu paljon vieraita

Jos juhlapaikasta ei saa apuja, niin kokeilkaa ja varmistakaa asia itse. Meille tuli muunmuassa yllätyksenä se, että käsinojalliset tuolit veivät todella paljon tilaa. Lisäksi erimuotoisten pöytien kanssa piti huomioida myös pöydänjalkojen sijainti. Nekin vaikuttavat siihen, miten monta istuinta pöydän ympärille oli mahdollista laittaa.

Tilan lisäksi vaatimuksia tulee vieraiden puolelta. Ainakin kannattaa miettiä, onko vieraissa henkilöitä, jotka tarvitsevat esteettömän pääsyn istumapaikallensa esimerkiksi pyörätuolin takia. Liikuntarajoitteisten olisi hyvä päästä helposti oman paikan lisäksi buffetpöytään ja vessoihin. Jos häävieraissa on ihan pieniä lapsia, on heidän paikkansa vanhempiensa kanssa samassa pöydässä. Keskenään riitelevät sukulaiset tai eronneet pariskunnat voi taas suosiolla sijoitella eri pöytiin tai jopa mahdollisimman kauaksi toisistaan.

Peukalosääntönä voi mielestäni pitää sitä, että jokaiselle vieraalla olisi hyvä olla edes joku tuttu lähellä. Tai jos vieras ei tunne ketään entuudestaan, niin sitten hänet voi laittaa sellaiseen pöytään, jossa tiedätte ihmiset sosiaalisiksi. Toki voi enemmänkin ennakoida, ketkä vieraat tulisivat hyvin toimeen keskenään. Unohtakaa kuitenkin parittaminen ja sinkkupöydät. Yksin juhliin saapuvana istuisin niin paljon mieluummin omassa kaveriporukassa kuin muiden sinkkujen kanssa.

Lisäksi muistakaa, että:

  • Vanhemmat ihmiset eivät yleensä tykkää olla kovin lähellä äänentoistoa. Samoin lapsia ei parane laittaa aivan kaiuttimien viereen.
  • Jos ruokailu tapahtuu useammassa kerroksessa, niin pistäkää nuoremmat vieraat ramppaamaan rappuja. Ei sen vuoksi, että he olisivat kakkosluokan vieraita, vaan yksinkertaisesti siksi, että nuoremmilla polvilla kiipeäminen sujuu yleensä paremmin.
  • Lapsi- ja nuorisopöytien kanssa pätee varovaisuusperiaate. Riippuu niin paljon henkilöistä ja iästä, missä seurueessa lapset ja teini-ikäiset mieluiten ovat. Joskus on parasta kysyä suoraan vierailta, mikä on heidän toiveensa.

Häävieras tuntee oman nimen nähdessään itsensä tervetulleeksi - Minua on ajateltu!

Vaihtoehtona pöytäkohtainen järjestys tai ei ollenkaan plaseerausta

Jos ette halua määrätä jokaisen vieraan paikkaa millintarkasti, niin toinen hyvä tapa on tehdä plaseeraus pöytäkohtaisesti. Silloin pariskunnat, perheet ja ystäväporukat pääsevät lähekkäin, mutta teidän ei tarvitse tuskailla ihan niin paljon. Jokaiselle vieraalle on päätetty pöytä ja pöytäseurue ennakkoon, mutta vierustovereiden valinta jää vieraille itselleen.

Entäpä häät kokonaan ilman istumajärjestystä? Sekin on todettu joskus toimivaksi malliksi. Mitä rennompi ja epämuodollisempi koko hääjuhlan luonne on, ja mitä vähemmän aikaa pöydissä istutaan, sitä pienempi merkitys istumajärjestyksellä vieraiden viihtymiseen on.

Omat haasteensa istumapaikan vapaa valinta kuitenkin tuo. Pahimmillaan käy niin, että viimeisenä saapuvat perheet ja puolisot joutuvat istumaan eri puolille juhlasalia tai läheisimmät häävieraat joutuvat kauimmaisiksi hääparista. Kun istumapaikkoja on vain juuri riittävästi kaikille, on ennalta määrätty istumajärjestys varmempi valinta.

Niille, joille etiketti on tärkeää

Etikettiä seuraamalla pääsee helpolla. Tai niin sitä luulisi. Todellisuudessa häiden suhteen etikettikin näyttää vaihtelevan vastaajan ja juhlien luonteen mukaan.

Yhdestä asiasta kaikki ovat kuitenkin samaa mieltä. Perinteisen juhlaetiketin mukaan naiset ja miehet sijoitetaan istuimille vuorotellen nainen-mies-nainen-mies -periaatteella. Tämä tosin onnistuu ainoastaan, jos juhlissa on yhtä monta miestä ja naista. Etikettiohje ei myöskään huomioi sitä, että kaikki pariskunnat eivät koostu miehestä ja naisesta.

Sen sijaan se, istuvatko pariskunnat vastakkain vai vierekkäin, vaihtelee jo lähteen mukaan. Yleinen etiketti sijoittaisi pariskunnat vastakkain, mutta häiden osalta tunnutaan hyväksyvän myös vierekkäin istuminen. Tunnustan, että itse ainakin istun paljon mieluummin mieheni vieressä kuin seurustelen hänen kanssaan pöydän yli. On paljon, paljon helpompaa pitää kädestä kiinni puolisoansa tai vetää tanssilattialle, kun sitä ei tarvitse tehdä ruokapöydän yli.

Lisäksi etikettiin kuuluu erilaisia ohjeita siitä, kuinka kunniavieraita huomioidaan ja sijoitetaan pöytiin. Ne ovat kuitenkin enää harvemmin oleellisia nykyhäiden kontekstissa, vaan vieraiden asettelu pitää tehdä oman harkinnan mukaan juhlan luonne ja vieraat huomioon ottaen.

Kalligrafialla taiteillut paikkakortit. Kuva: Lauri Hytti http://laurihytti.com

Entä mitä tehdä valokuvaajan kanssa?

Jos teillä on häävalokuvaaja paikalla koko juhlien ajan, antakaa hänelle ruokaa ja istumapaikka. Valokuvaajalle sopii sellainen pöytä, josta hän voi helposti nousta kuvaamaan huomaamattomasti esimerkiksi puheita ja muuta ruokailun välissä tapahtuvia ohjelmia. Tässä kohdin toki kannattaa kysyä suoraan valitulta kuvaajalta itseltään, miten hän haluaisi toimittavan.

Itse ruokailusta harvemmin otetaan jälkipolvelle muistokuvia, koska harvat näyttävät parhainta puoltaan suu täynnä ja herkkuja mussuttaessa. Todennäköisesti valokuvaaja ei kuitenkaan pysty istumaan koko iltaa paikallaan. Hyvä, jos joskus ehtii edes kääntymään pöydässä. Häntä ei siis kannata sijoittaa keskeisimmälle paikalle. Siinä nimittäin olisi todennäköisesti tyhjä tuoli ison osan iltaa, kun kuvaaja hyppii ikuistamassa tapahtumia eri puolilla juhlatilaa.

Vink vink

Pöydät-sovelluksella teet pöytäkartan hääjuhlaa varten helpoiten.

Lisää ensin karttapohjalle oikea määrä erimuotoisia pöytiä. Muuta pöytien koot sopiviksi ja raahaa sitten vieraat joko seurueittain tai yksitellen istumapaikoille. Valmista.

Lisäksi voit hahmotella pöytäkarttaan esimerkiksi seinien, esiitymislavan, buffet-, juoma- ja lahjapöytien sijainnit. Lopuksi tulosta häiden istumajärjestys sekä kuvana että nimilistana kattausta ja koristeiden suunnittelua varten.

Istumajärjestyksen suunnittelu on helpointa Tahtoon Pöydät-sovelluksella

Älä ota sitä niin vakavasti!

Istumajärjestyksen voi suunnitella ennakkoon. Vaikkapa jo ennen vieraiden kutsumista. Lopullista versiota on kuitenkin mahdoton lyödä lukkoon ennen, kuin kaikki vieraat ovat ilmoittautuneet. Viime tingan peruutukset häiden aattona eivät valitettavasti ole ennenkuulumattomia. Se tietää yleensä turhan rahanamenon ja harmituksen lisäksi koko istumajärjestyksen tekemistä uusiksi. Ei siis kannata etukäteen repiä hiuksia liikaa. Niitä voi tarvita vielä sillä viimeiselläkin viikolla.

Muistakaa myös, että satoja vieraita kutsuttaessa ei kaikkea ja kaikkia ole mahdollista huomioida ennakkoon. Jokaista toivetta ei tarvitse missään nimessä täyttää. Lähinnä huomioikaa ne olennaisimmat ja unohtakaa sen jälkeen liian tarkka hiominen. Se useimmiten riittää onnistuneeseen lopputulokseen.

Ja jos vielä nämäkin ohjeet luettuasi tuntuu epätoivoiselta, niin lohduttaudu seuraavalla. Suurin osa vieraista on tullut paikalle nauttimaan juhlista iloisella mielellä, ja on teidän eli hääparin puolella. Kaiken ei tarvitse olla täydellistä, jotta se toimisi. Aikuiset ihmiset pystyvät istumaan muutaman tunnin lähes seurassa kuin seurassa, ja jos plaseerausta jaksaa pohtia edes muutaman hetken, ollaan jo voiton puolella. Lisäksi juhlissa kuin juhlissa voi seremoniamestari kehottaa vieraita vapaaseen seurusteluun ja siirtymiseen pöytien välillä. Ainakin silloin veras saa syyttää vain itseään, jos seura on huonoa ;)