Listaihmisen onnen päivät

Marja Kontiainen profiilikuva
Kirjoittanut Marja Kontiainen

Voiko kukaan selvitä häistä ilman muistilistaa? Jos vieraita on enemmän kuin pelkät todistajat, niin tuskin. Muistettavia asioita on kymmeniä, satoja, jopa tuhansia, jos kirjaa kaikki pienimmätkin yksityiskohdat ylös. Ja jokaista vaihetta ja asiaa varten tarvitaan tietysti oma lista tai mieluummin useampia.

Jatkan edellisen postauksen teemasta vielä hetken. Siinä kävi selväksi, miksi Tahtoosta löytyvät juuri Vieraat-, Kutsu- ja Pöytäsovellukset. Jäljellä on vielä kaksi muuta eli Tehtävät ja Kukkaro. Kaikille hääsuunnittelussa jo pidemmälle päässeille on varmaan yhtä selvää kuin meille, miksi niitä tarvitaan. Oma kokemus siis saneli marssijärjestyksen.

Sulhasen hääpäivän aamun todolista. Vihkimisen alkuun noin 4 tuntia. Kuva: Lauri Hytti http://laurihytti.com

Tehtävälista, idealista, polttarilista, lahjalista, vieraslista…

Heti, kun häät häämöttivät jossain tulevaisuudessa eli silloin, kun teimme päätöksen järjestää juhlat, alkoi listojen kirjoittaminen. Eikä se loppunut missään vaiheessa.

Ensimmäisen häälistani kirjoitin todennäköisesti jollekin pöydällä seilanneelle paperin palalle. Jos oikein muistan, niin listalta löytyi häiden ajankohdan ja juhlapaikan lisäksi häävalokuvaaja ja monta kysymysmerkkiä. Siinä ne tärkeimmät, joilla ajattelimme selvitä. Kunnes tajusimme, että tarvitsemme ehkä muutaman muunkin asian häitä varten.

Hyvin pian alkoikin vieraslistan hahmottelu, koska heti juhlapaikan etsinnän alussa törmäsimme ongelmaan. Ilman vierasmäärää tai edes pientä ajatusta siitä, haluammeko 20 vai 200 vieraan häät, ei juhlapaikkoja kannata katsella. Pienehkö ihana puuhuvila omalla saarella jää vähän ahtaaksi, jos kutsuu koko sadan hengen suvun. Toisaalta 150 hengen istuvaan illalliseen riittävä juhlasali kumisee tyhjyyttä pelkkien perheenjäsenien ja lähimpien ystävien kesken.

Häälistat kannattaa kirjoittaa permanenttitussilla, kuulakärkikynät on amatööreille.

Pian selvisi, että listat on se, mikä tämän morsiamen piti järjissään. Enkä varmasti ollut tai ole se ainoa. Myönnetään, että ehkä vielä enemmän olisi auttanut asioiden ja tehtävien hoitaminen valmiiksi, mutta jostainhan sitä pitää aloittaa…

Häälistoja listojen perään

Häitämme suunnitellessa kirjoitin valehtelematta kymmeniä ja kymmeniä muistilistoja. Lyhyitä ja pitkiä. Musiikkivaihtoehtoja, tarjoilusuunnitelmia, koristeluajatuksia, aikatauluideoita, tarkkoja vieraslistoja, lukemattomia ostos- ja hankintalistoja ja erityisesti tekemättömien ja hoitamattomien tehtävien listoja.

Riippuen siitä, missä ja mitä tehdessä inspiraatio iski, löytyi listoja käsin- ja koneellakirjoitettuna irtolappusilta, epämääräisistä vihkoista, käytetyistä kirjekuorista, post it -lapuista, exceltiedostoista, wunderlistista ja sähköpostin viestiluonnoksista.

Yhdessä paikassa listat eivät koskaan olleet. Kirjoitin samoja asioita eri listoihin kahteen, kolmeen tai useampaan kertaan edellisten tuotoksien kadotessa jonnekin tuntemattomaan paikkaan. Vielä nytkin tiedän unohdettujen häälistojen odottavan minua jonkun viattoman näköisen paperipinon välissä tai vihkon takakannessa. Puhumattakaan läppärin uumeniin hautautuneista kryptisesti nimetyistä tiedostoista.

Kuinkakohan monta muistilistaa kirjoitetaan keskimäärin per häät?

Edelleen mielessä kummitteleva lista on lähinnä virtuaalinen, mutta sitäkin painavampi. Nimittäin lista vieraista kiitoskorttien lähettämistä varten. Kehtaakohan, ei puoli- vaan, puolitoista vuotta häiden jälkeen vielä lähettää vieraille kortteja kiitokseksi?

Tahtoon Tehtävät - Katoavien listojen loppu?

Listakaaos oli vielä tuoreena mielessä, kun ryhdyimme rakentamaan Tahtoota. Sen vuoksi oli luonnollista aloittaa koko touhu muistilistan suunnittelusta hääpareille.

Ehkäpä se tärkein lista hääsuunnittelun aluksi on sellainen, josta käy ilmi ne tyypillisimmät häätehtävät. Käymällä valmiin listan läpi tietää jo paljon enemmän siitä, mitä häiden järjestäminen usein pitää sisällään. Kaikille pakollisten tehtävien, kuten paikan, ajan, ruoan, juoman, vieraiden kutsumisen ja ohjelman lisäksi sekaan on heitetty opastekyltit, vieraslahjat, häävalssit, paikkakortit, kaasojen ja bestmanin asut, huomenlahjat ja muut erityisesti häihin liitetyt erikoisuudet.

Minulle, joka ei ollut uhrannut häiden suunnitteluun käytännössä ajatustakaan ennen omia häitä, oli työmäärän suuruus aikamoinen yllätys. Jos haluaa yhtään isommat tai perinteiset häät, niitä tyypillisiä tehtäviä on todella paljon.

Tehtävät-sovelluksessa on valmiina hääsuunnittelun avuksi kattava häämuistilista.

Tällaisia peruslistoja löytyy googlaamalla useita. Kaikki niistä hyvin samankaltaisia. Me kuitenkin halusimme tarjota hääpareille paljon muuta pelkän häämuistilistan sijaan.

Sen vuoksi suunnittelimme ja rakensimme kokonaisen todo-sovelluksen pelkästään häitä varten. Sellaisen, jota voisi kuljettaa mukana läpi koko hääsuunnittelun. Nyt Tehtävät on aluksi se kattava, kaikille hyödyllinen häämuistilista, joka auttaa suunnittelun alkuun. Se on kuitenkin myös paljon muuta.

Tehtäviä voi helposti muokata ja muuttaa omien tarpeiden mukaan. Valmiilta listoilta voi poistaa kaikki itselle turhat tehtävät häiritsemästä ja lisätä omia tehtäviä sitä mukaa, kun niitä tulee mieleen. Lisäksi Tehtäviin voi luoda helposti kokonaan uusia muistilistoja minkä tahansa aiheen ympärille.

Listoilta löytyy luettavaksi vinkkejä, jotta ei tarvitse lähteä ihan nollasta liikkeelle.

Koska hääsuunnittelun tuoksinassa on välillä tarpeellista tilata itselle muistutuksia ja merkitä viimeistään-päiviä, onnistuvat nekin sovelluksen avulla. Jokaisen tehtävän kohdalle voi myös kirjoittaa lyhyitä muistiinpanoja ja kommentteja myöhemmin luettavaksi tai vaikka tulevalle puolisolle katsottavaksi.

Kun kaikki tehtävät on viivattu yli

Tehtävien valmiit listat auttavat erityisesti alussa, kun häiden järjestäminen on vain suuri möykky. Pienempiin osiin pilkottuna möykyn koko ei katoa, mutta asia kerrallaan häät on helpompi nielaista. Samalla voi askel askeleelta seurata juhlan valmistumista.

Tosin, jos toimii kuten minä, niin uusia tehtäviä ja muistettavaa tulee sitä mukaa lisää, kun edelliset on saanut valmiiksi. Hääjärjestelyiden jatkuessa muistilistat, tai ainakin listojen rakastajan listat, muuttuvat vain koko ajan yksityiskohtaisemmiksi.

Paras hetki! Eräs Tahtoon valmis työlista viimeisellä matkallaan savuksi ilmaan.

Itseasiassa olen vakuuttunut siitä, että mikään sovellus, ohjelma tai kännykkä ei tule poistamaan tarvetta kirjoitella listoja käsin. Ainakaan niin pitkään aikaan, kun kyniä on vielä olemassa. Vaikka käytännössä kaikki Tahtoon rakentamiseen liittyvä on koneella, niin silti silloin tällöin käsinkirjoitettu tehtävälista näkee päivänvalon syystä tai toisesta.

En siis uskalla luvata, että katoavien häälistojen arvoitus ratkeaisi hääsovelluksemme avulla. Jos kuitenkin muistaa tehdä edes puolet listoista yhteen ja samaan paikkaan, esimerkiksi Tahtoon Tehtäviin, ui jo paljon selvemmillä vesillä kuin allekirjoittanut hääsuunnittelun aikana.