Kaikki hääkutsuista

Emilia Huttunen profiilikuva
Kirjoittanut Emilia Huttunen

Häitä järjestäessä on morsiusparilla mielessä monta asiaa, riippumatta siitä, millaisessa mittakaavassa päättää omat häät järjestää. Joka tapauksessa täytyy vähintään hoitaa esteettömyystodistus, ja ehkä päälle jotain parempaa Seppälää. Enimmillään sitten taas hääjärjestelyt voivat pitää parin kiireisenä peräti vuosia, kun vieraita on satoja, ja kaiken halutaan olevan täydellistä. Mutta olipa vieraita kaksisataa tai kaksikymmentä, täytyy vieraiden kuitenkin tietää, mihin kuuluu tulla ja milloin. Ja sitä varten täytyy lähettää jonkinlaiset kutsut!

Hääkutsuun liittyvät tavat ja perinteet

Hääkutsuihin liittyy paljon perinteitä, mutta tänä päivänä etenkään tuoreemmat sukupolvet eivät kovin perinteistä välitä, tai edes tiedä. Jokainen saa kutsua vieraat tavallaan, ja se kutsu varmasti heijastaa hääjuhlan ja parin luonnetta.

Ennen vanhaan hääkutsussa oli kutsujana morsiamen vanhemmat, koska he yleensä myös kustansivat häät. Hääetiketin mukaiset sanavalinnat olivat myös tärkeitä, kun taas tänä päivänä on yhtä yleisesti hyväksyttyä lähettää virallisesti muotoiltu, erittäin yksinkertainen, tai peräti humoristinen kutsu.

Hääkutsuvaihtoehtoja on monia, ja niistä voi jokainen valita sen omaan juhlaansa parhaiten sopivan. Jokaiselle teille, joka siellä nyt miettii, että millainen hääkutsun kuuluu olla, mitä sisältöä hääkutsussa kuuluu olla, ja miten hääkutsu kannattaa tehdä, kokosimme tähän yhteen postaukseen kaiken, mitä tarvitset hääkutsua suunnitellessasi.

Millaisen hääkutsun valitsisin?

Tahtoo -hääsuunnittelusovelluksen käyttäjänä löydät helpoimman tavan kutsua vieraat. Hääsivukoneellamme teet helposti ja nopeasti tyylikkään hääsivun, jonka osoitteen voit lisätä hääkutsuusi. Voit suojata hääsivusi myös salasanalla. Vain mielikuvitus on rajana hääsivua rakentaessasi, ja pystyt tekemän sivusta juuri teidän näköisen, ilman mitään omaa tietoteknistä osaamista.

Yksinkertaisuutta arvostavalle modernille morsiamelle pelkkä hääsivu toimii loistavasti kutsuna. Voit välittää hääsivun osoitteen vieraillesi vaikka sähköpostilla, tekstiviestillä tai Facebookissa, ja välttyä kokonaan osoitteiden kirjoittamiselta ja postimerkkien liimaamiselta. Hääsivun kautta keräät näppärästi ilmoittautumiset, ruoka-aineallergiat ja muut kaipaamasi tiedot ilman ylimääräistä vaivannäköä. Hääsivu korvaa nerokkaasti perinteisen hääinfon, minkä kutsutyylin sitten valitsetkin!

Itse askarrellut kutsut ovat ehkä yleisin nähty hääkutsumuoto täällä Suomessa. Inspiraatiota löytyy runsaasti Pinterestistä, ja tarvikkeita kivijalkaliikkeiden lisäksi askarteluun erikoistuneista verkkokaupoista. Askartelu voi olla raskasta ja aikaa vievää, etenkin jos vieraita on paljon. Pienemmät häät järjestävälle parille askartelu voi kuitenkin olla tervetullutta tekemistä suurta päivää odotellessa. Jos häiden järjestämisen aloittaa ajoissa, voi odotus tuntua pitkältä, ja omilla sormilla hääjuttujen näpertäminen antaa ajatusten karata siihen täydelliseen päivään, joka askarrellessa tuntuu jo olevan ihan kulman takana.

Kutsun voi tietenkin tehdä itse myös tietokoneella. Kuvankäsittelyohjelmat ja suunnittelutyökalut voi oppia hallitsemaan nopeasti tutoriaalien avulla, ja yksinkertaisen kutsun kanssa voi säästää pitkän pennin, jos suunnittelijan palkkaamisen sijaan opettelee tekemään kutsun itse. Modernin hääparin kutsu voi olla peräti aivan tyhjällä taustalla oleva kauniilla fontilla varustettu ja huolellisesti aseteltu teksti. Jos taas haluat enemmän elementtejä, mutta taidot eivät riitä, voit palkata graafisen suunnittelijan tekemään kutsunne. Kannattaa myös harkita graafisten elementtien ostamista Etsystä.

Valmiille kutsulle kannattaa kysellä tarjouspyyntöjä paikallisista painotaloista. Paikan päälle menemällä saat osaavia vinkkejä ja pääset valitsemaan materiaaleja. Painotalosta suoraan ostaminen tulee myös yleensä paljon edullisemmaksi kuin printtejä tuottavasta verkkokaupasta tilaaminen, ja mahdollisuuksia on paljon enemmän.

Jos haluat ehdottomasti tehdä kutsun itse, mutta hiiri ei pysy kämmenellä ihan tarpeeksi suunnitteluohjelmien kanssa, voit käyttää palveluja, jotka tarjoavat puolivalmiita pohjia hääkutsulle. Esimerkiksi Vistaprintillä, Ifolorilla ja Smartphotolla on paljon erilaisia korttipohjia, joita voit mukauttaa tiettyyn rajaan asti, ja tilata sitten valmiin tuotoksen suoraan heidän verkkokaupasta. Näiden lisäksi yksi nykyään suosittu vaihtoehto on Canva, joka ei tarjoa painatusta, mutta voit ladata tuotoksesi tietokoneellesi ja tilata sen muualta. Canvalla on paljon kauniita pohjia, joista moni hääpari löytää itselleen sopivan kutsun.

Mitä hääkutsun tulee sisältää?

Jos käytät Tahtoon hääsivua, ei hääkutsun tarvitse sisältää kovin paljon informaatiota. Jos haet oikein modernia ja kevyttä ilmettä, voit parhaimmillaan painattaa kutsuun ainoastaan hääsivun osoitteen. Voit itse miettiä, kuinka paljon infoa haluat jakaa kutsussa, ja mitä haluat laittaa hääsivulle hääinfoon. Hääsivua ja hääkutsua onkin helpompi ajatella yhtenä kokonaisuutena, johon kuuluu pieniä palasia, ja jokainen pari voi sitten itse päättää, kumpaan kokonaisuuden puolikkaaseen haluaa minkäkin palasen laittaa.

Kutsun saaja tulisi jossain muodossa toivottaa tervetulleeksi, ja kertoa mikä juhla on kyseessä. Kutsusta tulisi luonnollisesti käydä ilmi myös aika ja paikka, sekä vastauspyyntö ja yhteystiedot. Näillä tiedoilla vieras jo löytää paikalle, mutta ylimääräiset palaset helpottavat sekä vieraan että hääparin valmistautumista juhlaan. Ne palaset kannattaakin sijoittaa hääsivun puolelle hääinfoon.

Hääinfo voi sisältää esimerkiksi pukukoodin, kartan, saapumisohjeet, majoitusvinkkejä, menun, ohjelman, tietoa pysäköinnistä ja takseista, kaason ja bestmanin yhteystiedot, ohjeet puheen pitämiseen, lahjalistan tai tilinumeron, ja vaikka mitä muuta, mikä tuntuu oleelliselta juuri teidän hääjuhlaanne koskien.

Hääkutsu on monelle se juttu, joka saa lähestyvät häät tuntumaan todelta. Se tunne, kun ihmiset alkavat ilmoittaa saapumisestaan saa hymyn huulille, vaikka kuinka olisi stressiä järjestelyistä. Tärkeintä häissä on kuitenkin monelle se, että saa viettää sen päivän rakkaimpiensa kanssa, joten kun hääkutsut on lähetetty, voi alkaa todella odottaa sitä omaa hääpäivää.