Ohjelmaa polttareihin: Perinteisen morsiussaunan lumoissa

Marja Kontiainen profiilikuva
Kirjoittanut Marja Kontiainen

Perinteitä, vanhoja tapoja ja taikuutta. Leppoisaa ja hauskaa yhdessäoloa sekä hemmottelua hääsuunnittelun ja polttaripäivän seikkailujen keskellä. Sitä kaikkea perinteinen morsiussauna voi olla. Tässä vinkkejä ja ohjeita polttareita valmisteleville, joten morsiamien kannattaa samantien siirtyä lukemaan jotain ihan muuta.

Koivuista taitat vihdat ja vastat

Vuosien varrella olen onnekkaana saanut olla mukana useissa polttareissa (omat mukaan lukien), joista valtaosaan on kuulunut yhtenä tärkeänä ohjelmanumerona perinteinen morsiussauna. Tänä keväänä pääsin jopa itse vastaamaan saunottamisesta, kun hyvä ystäväni juhli polttareitaan viime kuussa. Itse häät on edessä ihan pian, ja niitäkään en malttaisi enää millään odottaaa!

Saunominen hyvässä seurassa on harvoin huono idea, ja kun sen polttareissa kuorruttaa morsianta avioliittoon valmistavilla perinteillä, on menestys taattu. Sen vuoksi haluan jakaa kaikille polttariohjelmia suunnitteleville ideoita ja vinkkejä morsiussaunaa varten.

Te tämän vuoden morsiamet, jotka vielä odottelette omia polttareitanne malttamattomina joka viikonloppu, niin nyt on viimeistään aika lopettaa lukeminen. Turha pilata yllätystä, jos vaikka teidän päänmenoksenne on juuri tällaista suunniteltu.

Kenelle sopii, kenelle ei?

Polttariporukoita ja morsiamia on moneen lähtöön, ja polttareiden ohjelmaa suunnitellessa tärkeintä on muistaa kenen päivä olikaan kyseessä. Jos morsian ei normaalistikaan viihdy alasti saunassa hikoilemassa, on ideoinnissa parempi siirtyä heti seuraavaan ajatukseen. Jos taas päivänsankarin ja muun polttariseurueen löytää yleensä kesäisin saunan lauteilta, kannattaa morsiussauna ottaa ehdottomasti osaksi polttariohjelmaa.

Tapoja ja tyylejä järjestää morsiamen kylvetys on monia, joten ohjelman voi sovittaa juhlan sankarin mukaan. Hieman rempseämpää ei hirvitä entisten heilojen huutelu kovaan ääneen tai saunan ympäri juoksemiset, mutta ujomman kohdalla voi olla parempi keskittyä enemmän hemmotteluun ja hienovaraisempiin taikoihin.

Järven rannalla perinteisesti, mutta nykyaikana yhtä hyvin keskellä kaupunkia

Mikä on morsiussaunan idea?

Perinteisesti morsian on ennen naimisiinmenoa saunotettu sukulaisnaisten ja ystävättärien toimesta, ja näin valmisteltu hänet uuteen elämänvaiheeseen. Morsiussaunassa morsian pestään puhtaaksi menneisyydestä, varmistetaan pahojen henkien pysyminen kaukana, taataan tulevaa avio-onnea erilaisin taioin ja loitsuin, ja valmistellaan morsianta kohtaamaan uuden elämän tuomat haasteet. Avioliiton kun ei ole ajateltu olevan pelkkää ruusuilla tanssimista.

Nykyisin saunominen yhdessä polttariporukan kanssa on ennen kaikkea rentoa ja leppoisaa yhdessäoloa, johon on helppo yhdistää hemmottelua ja perinteitä sopivassa suhteessa. Samalla kaikki pääsevät pesemään polttaripäivän ohjelmien tuomat hikikarpalot pois. Jos polttareita varten on varattu mökki, niin mikä olisikaan parempi tapa viettää siellä yhdessä iltaa kuin saunominen ja sen jälkeinen herkuttelu.

Morsian pestään saunassa putipuhtaaksi menneistä ja valmistellaan tulevaa varten

Mistä suunnittelu kannattaa aloittaa?

Suurin vaikeus morsiussaunan järjestämisessä taitaa olla sopivan paikan löytäminen kohtuulliseen hintaan. Tässä tuhansien saunojen maassa kannattaa olla ajoissa liikkeellä saunatilojen varauksen kanssa. Ne on todella suosittuja kesäviikonloppuisin, ja varsinkin edullisemmat vaihtoehdot viedään käsistä suurissa kaupungeissa. Tuntitaksalla varattavien saunojen sijaan kokonaisen mökin vuokraus voi olla hyvä vaihtoehto suuremmalle porukalle. Pieni polttariseurue taas voi löytää sopivan vaihtoehdon vaikka AirBnB:n tarjonnasta. Edullisimmin pääsee, jos pystytte käyttämään jonkun omaa kesämökkiä tai pihasaunaa.

Muuten morsiussauna ohjelmanumerona ei rasita polttarivieraiden kukkaroa, koska taikoja varten lähes kaikki löytyy valmiina kotoa tai suoraan luonnosta. Vastuu saunottamisesta kannattaa antaa yhdelle tai muutamalle henkilölle, jotka ennakkoon perehtyvät tapoihin, vastaavat valmisteluista ja kertovat kaikille saunotuksen edetessä siitä, mitä tapahtuu ja miksi. Morsiussaunasta saa eniten iloa, jos koko seurue on kartalla tapahtumien etenemisestä.

Mökki ja morsiussauna ne yhteen soppii

Saunan valmistelu ennen morsiamen kylvettämistä

Ennen kuin voitte aloittaa morsiussaunamenot, kannattaa uhrata muutama hetki tilojen koristelulle. Parhaiten toimii, jos muutama polttariseurueen jäsen käy jo ennakkoon laittamassa kaiken valmiiksi ennen muun porukan paikalle saapumista.

Sekä saunan että pesutilat voi koristella, niin oikeaan tunnelmaan pääse heti sisälle astuessa. Kerätkää luonnosta kukkia ja koivunoksia tai käyttäkää vaikka ruusunterälehtiä. Rauhallista tunnelmaa saa luotua helposti lyhdyin ja kynttilöin, jos niitä vain pystyy turvallisesti kylpytiloissa polttamaan.

Lauteet on tapana peittää lakanoilla ainakin morsiamen istuimen kohdalta. Pellava on perinteistä ja hienoa, mutta käytännöllisyyden vuoksi suosittelen valitsemaan jonkun muun kuin se uusimman ja laadukkaimman liinavaatteen, joka kaapista löytyy. Hämärässä saunassa kukaan ei huomaa, jos lauteita peittää reunasta pikkuisen rispaantunut yksilö. Koristelussa ja saunavihdoissa käytettävistä lehdistä ja havupuiden oksista jää lisäksi helposti jälkiä, joita pesu ei välttämättä puhdista.

Tärkeä osa saunan valmistelua on morsiamen istuimen rakentaminen. Lakanoiden päälle tehdään morsiamelle oma kunniapaikka vaikka koivunlehvistä, havuista ja kukista. Mukaan kannattaa ottaa jotain pistävää, kuten katajan- tai kuusenoksia tai jopa yksi nokkonenkin, muistuttamaan siitä, että avioliittoon kuuluu myös piikikkäitä päiviä.

Kesällä koristelu on helppoa, kun lähimetsästä ja pellon pientareelta voi hakea niin koivun, katajan kuin kuusen oksat ja kukat koristamaan saunaa. Talvella lehtiä on vähemmän tarjolla, joten morsiamen istuimen piikit voit pistellä hiukkasen enemmän. Kukkia ja kuivattuja vihtoja saa onneksi ympäri vuoden, joten talvinen vuodenaika ei ole este.

Lyhdyillä ja valoilla luo tunnelmaa jo morsiussaunaan astellessa

Jo ennen saunomista kannattaa uhrata muutama ajatus siivolle, joka lehdistä, kukista, kananmunista ja jauhoista jää jäljelle. Helpoimmalla ja halvimmalla pääsee, kun suojaa lattiakaivon ennakkoon suodattimella, josta on helppo puhdistaa terälehdet, neulaset ja kananmunan kuoret. Lakanatkin kannattaa laittaa lauteille jo ihan senkin vuoksi, että niiden kanssa saunan siivoaminen on huomattavasti nopeampaa.

Tapoja ja taikoja morsiussaunaan

Morsiussaunaperintet ja uskomukset ovat vaihdelleet riippuen paikasta ja ajasta, joten yhtä oikeaa tapaa toteuttaa morsiussauna ei ole. Nykyisin voi surutta valita kaikista vaihtoehdoista ne omaan tilanteeseen parhaiten sopivat taiat ja tavat, ja maustaa niitä sopivassa suhteessa hemmottelulla ja muulla ohjelmalla.

Pahat henget pakoon mekkaloiden

Taikojen teon voi aloittaa heti saunalle tultaessa metelöiden ääntä säästämättä. Kolistelkaa astioita, huutakaa tai käyttäkää muita apuvälineitä. Metelöimällä nimittäin uskotaan voitavan karkottaa pahat henget niin juhlapaikalta kuin avioliitostakin. Huutaa voi vaikka “Paha pois”, ja hakkaamalla seiniä ja ovenkarmeja saa aikaan helposti tarpeeksi meteliä.

Ruisleivät kainaloon

Laittakaa vaatteiden riisumisen jälkeen morsian seuraavaksi kapuamaan omalle istuimelleen ruisleivät, tai niin kuin me viime kuun polttareissa ruispalat, kainaloissaan. Näin varmistetaan hänen pysyminen kaidalla polulla myös uudessa elämänvaiheessa. “Leipä se morsiamen tiellä pitää”.

Löylyn lyönti olan yli

Jos morsian sitten lauteilla istuessaan haluaa heittää lisää löylyä, tulee se tehdä vain selkä kiukaasen päin eli olan yli. Tälläkin varmistellaan sitä, ettei morsian jää kaipailemaan liiaksi aiempaa elämäänsä.

Löylyn heitto viinalla tai oluella

Morsiussaunassa on perinteisesti lyöty löylyä joko viinalla tai kaljalla. Toisaalta niillä on lepytelty löylynhenkeä ja saunanhaltijaa, ja toisaalta on uskottu, että alkoholi kiukaalla tuo jatkossa avioparille helppoa ja kepeää elämää.

Morsiussauna on täynnä lempeä ja taikaa

Vihtominen kahdella vihdalla

Erottamaton osa morsiussaunaa on morsiamen vihtominen, johon kaikki polttariseurueen jäsenet voivat vuorollaan osallistua. Vihtomalla morsian puhdistetaan kaikesta menneestä ja tehdyistä synneistä häitä varten.

Jos teette kaksi vihtaa, niin toiseen voi piilottaa yhden katajan oksan. Toinen pelkistä koivunoksista tehty vihta toimii silloin avioliittoon kaikkea hyvää tuovana vihtana ja tämä toinen, pikkaisen piikkejä sisältävä, pahan pois vievänä vihtana.

Eri tapoja unohtaa vanhat heilat

Ehkä nykyisin yksi tunnetuimmista ohjelmanumeroista on entisten kumppaneiden karkotus morsiamen mielestä. Yksi tapa on varmistaa asia vihtomalla. Polttariporukan vihtoessa morsianta vuorotellen huutaa morsian entiset heilat yksitellen pois nimien kanssa: “Erkki pois”, “Nyt lähtee Matti” jne.

Toinen tapa on laittaa morsian juoksemaan saunan ympäri ja huutamaan samalla entisten heilojen nimiä. Juoksukierroksia saakin sitten tehdä yhtä monta kuin on heiloja ehtinyt ennen sen oikean löytymistä keräämään.

Naimattomien kilvoittelu morsiamen paikasta

Kun morsian nousee paikaltaan, niin naimattomien kannattaa yrittää ehtiä morsiamen paikalle. Ensimmäisen, joka paikalle istuu, uskotaan saavan morsiamen naimaonnen itselleen ja parantavan näin omia mahdollisuuksiaan päästä purjehtimaan avioliiton auvoiseen satamaan.

Naimaonnen uskotaan myös siirtyvän helposti saunassa muutenkin, esimerkiksi vihtomalla morsiamen jälkeen itsensä samalla vihdalla. Sitäkin kannattaa kokeilla, jos ei morsiamen paikalle ensimmäisenä ehtinyt.

Selän pesu suolalla, jauholla ja hunajalla sekä hiusten hoito kananmunalla

Morsiamen selän pesuun kannattaa valjastaa koko polttariseurue. Suolaa hierotaan tulevan vaimon selkään, jotta vanha suola ei janottaisi jatkossa. Jauhoilla varmistetaan sekä avioliittosopu että leivän riittäminen tulevaisuudessa. Hunajaa voi myös käyttää pesemiseen, jotta avioparille saadaan taattua makea elämä. Morsiamen mielestä ehkä ikävin vaihe on hiusten pesu kananmunilla. Sillä varmistetaan lopuksi hedelmällisyys ja tuleva lapsionni. Joidenkin mukaan kananamuna kannattaa jättää hiuksia hoitamaan, mutta lämpimästi suosittelen huuhtelua ruoalla leikkimisen jälkeen. Taikinainen polttarisankari ei ehkä ole kovin tyytyväinen osaansa.

Väliin herätys kylmällä vedellä

Saunottaessa morsianta on häntä samalla valmisteltu tulevaisuuteen, ja yksi perinteinen tapa on heittää morsiamen päälle yllättäen kylmää vettä. Sillä taas, niin kuin piikeillä istuimessa, muistutetaan elämän ikävistä asioista. Selän takaa voi tulla kaikkea epämiellyttävää myös avioliitossa.

Sulhasen paidassa saunominen

Sulhaspaita-taiassa morsiamelle voi jossain vaiheessa saunomista pukea päälle sulhaselta ennakkoon pyydetyn, pesemättömän paidan. Kun morsian sitten saunassa hikoilee sulhasen käytettyyn t-paitaan, varmistetaan sillä parin lemmen ja kohtaloiden sekoittuminen ja taataan luja liitto. Morsian voi lahjoittaa (pesemättömän) paidan sulhaselle takaisin vaikka huomenlahjana.

Vaatteiden kääntö nurinpäin

Saunomisen aikana joku käy huomaamatta kääntämässä morsiamen vaatteet nurinpäin. Kun morsian sitten pukeutuu, voi hänen mielialasta päätellä, minkälaisen vaimon sulhanen on saamassa: kiukkuisen ja vähästä hermostuvan vai leppoisan, ehtoisen emännän.

Lähtölahja saunanhaltijalle

Rikkaus ja vauraus avioliitossa on taattu perinteisesti antamalla saunomisen lopuksi lahja saunanhaltijalle esimerkiksi heittämällä uuniin hopearaha tai jokin muu lahjus.

Saunavasta katolle

Saunomisen jälkeen morsian heittää hyvän vastan olan yli saunan katolle, millä myös varmistellaan avioliiton onnea ja vaurautta. Vastan asennosta voi samalla ennustaa ensimmäisen lapsen sukupuolen. Jos vastan varsi osoittaa ylös, ennustaa se poikaa, ja jos alas, niin tyttöä. Paha vasta tulee hävittää muuten, esimerkiksi polttamalla.

Leteistä nainut nainen tunnetaan

Morsiussaunan jälkeen morsian on valmis astumaan uuteen elämään. Merkiksi siitä sopii kylpemisen viimeiseksi ohjelmanumeroksi morsiamen hiusten palmikointi ylös naimisissa olevien naisten tapaan. Vihdoin kaikki on valmista hääpäivää varten.

Lähteenä morsiussaunaperinteeseen on käytetty seuraavia artikkeleita, joista löytyy runsaasti lisää tietoa ja ideoita:

Maija Auramies: Ohjeita morsiussaunaan

Morsiussauna

Morsiussaunassa hikoillaan pois vanhat heilat

Morsiamen tulee olla puhdas ja kaunis astuessaan avioliiton satamaan

Saunassa yhdistyvät perinteet ja trendit

Sovella tilanteen mukaan

Taikojen sijasta voi morsiussaunassa keskittyä myös puhdistautumiseen ja hemmotteluun koko polttariporukan voimin. Morsiamelle voi antaa käsihieronnan tai tehdä jalkakylvyn. Turvenaamioilla saa kaikkien kasvot uuteen uskoon, upeita maskikuvia muistoksi ja ihoista pehmeitä kuin vauvan peppu. Tulevista ikävistä yllätyksistä muistuttamisen sijaan voi polttariseurue antaa vaikka elämänohjeita vihtomisen ohessa ja kertoa vuorotellen toivomuksia tulevaa liittoa varten.

Liian vakavasti morsiussaunaa ei kannata ottaa. Vanhat perinteet on tehty muokattaviksi ja uudistettaviksi, joten luovuutta on lupa käyttää, kun morsianta valmistellaan astumaan onnellisena avioon.

Keskittykää hemmotteluun, jos taiat eivät tunnu hyvältä

Tingi ohjelmasta, jos aikaa on vähän

Lopuksi useammat polttarit juhlineelta vielä se kaikkein vaikeimmin toteutettava vinkki: Varatkaa morsiussaunaan tarpeeksi aikaa.

Jo pelkkään saunomiseen - ilman mitään lisämausteita - saa upotettua helposti useamman tunnin. Kaikkia taikoja ei todellakaan tarvitse toteuttaa, vaan valitkaa ne mieluisimmat. Parempi tehdä rauhassa muutama, ja keskittyä pääasiassa leppoisaan yhdessäoloon. Useille morsiamille koko polttaripäivässä tärkeintä on kiireetön aika ystävien kanssa.